Referenssit – 2018

← Palaa referensseihin

Helmet Capitalin kokoama sijoittajaryhmä on yhdessä yhtiön avainhenkilöiden kanssa ostanut Hovako Oy:n, joka on aktiivinen hoivakiinteistöjen suunnittelija ja rakentaja Suomessa. Yhtiön perustaja ja pääomistaja Lauri Vappula jatkaa yhtiön toimitusjohtajana sekä emoyhtiön merkittävänä osakkaana.

Hovako Oy suunnittelee ja rakentaa hoivakoteja hoivaoperaattoreiden tarpeisiin ja hoivarahastojen omistukseen. Yhtiö on perustettu vuonna 2009 ja pääkonttori sijaitsee Helsingissä.

Hovakon liiketoiminta on kasvanut tasaisesti viimeiset vuodet ja kannattavuus on pysynyt hyvällä tasolla. Kasvun edellytyksenä on ollut yhtiön kehittämä tehokas rakentamisprosessi ja hoivapaikkojen jatkuvasti kasvava tarve.

”Hovakon kustannustehokkaat toimintaprosessit yhdistettynä korkeaan laatuun ja arkkitehtuuriin tekevät yhtiöstä yhä useammin ensisijaisen vaihtoehdon kasvavilla ja yhä vaativimmilla markkinoilla”, sanoo Sampo Ahonen, partner, Helmet Capital.

”Helmetin mukaantulon myötä pystymme entisestään vahvistamaan markkina-asemaamme ja luomaan tukevan pohjan Hovakon kasvulle”, sanoo Lauri Vappula, toimitusjohtaja, Hovako Oy.

 

Vinanssi Corporate Finance toimi järjestelyssä myyjän neuvonantajana.